top of page
Search

Tuomas Huikuri ja Joona Rönkkö kaudella 2025 Rallin SM3-luokkaan Ford Fiesta Rally4lla

Pienami Motorsport

Jämsän Äijät lähtevät ajamaan luokkaa ylemmällä tasolla Rallin SM-sarjaa kaudella 2025.

”Tätä kuviota lähdettiin valmistelemaan jo reilu vuosi sitten, kun rakenneltiin F-ryhmään Fiesta ja siirryttiin kovemmalle nopeusalueelle. Se on ollut ihan hyvää oppia vähän ripeämmällä lukollisella autolla ajamisesta ja opetti paljon nuotituksesta ja nuotin ajoituksesta. Nyt sitten tuosta reilun sadan kilometrin päästä löytyi tällainen hyville tavoille opetettu Rally4 Fiesta, joka oli Kiteen ilotulituksissa ihan eturivissä, niin mikäpä tässä on lähtiessä SM-sarjaa kiertämään. Sen verta nyt ehditty tuota autoa testata, että vaikka se on hyvä ja helppo ajettava, niin pitäähän siinä olla rehellinen, että se on kuitenkin uusi auto ja vaatii hiukan erilaisen ajotyylin, niin tuntumaa pitää hakea aika nöyrin mielin”, kertoo Tuomas Huikuri.


Kilpailijakaksikon ohjelmassa on ajaa koko SM-sarja ja tavoitteena on nostaa vauhtia kilometrien kertyessä uudella autolla sekä viimeistään lumien sulettua. Sen verran kaksikko on jo ehtinyt kiertää Suomea kisojen merkeissä, että Rovaniemeä lukuun ottamatta ainakin kisapaikoille löydetään, huolto mukaan lukien, jo aika helposti. Varsinkin kauden avaava Kuopio on kartturi Joona Rönkölle varsin tuttu paikka.

”Hienoa aloittaa uusi kausi syntymäkotikaupungista ja vielä uudella kalustolla. Erikoiskokeet siellä kotonurkilla on tosi hienoja. Viimeksi kun siellä oltiin, niin olihan se hauska kokemus tuoreelle kartturille, kun faniryhmää oli kertynyt tutun EK:n varteen. Varmaan upea tapahtuma taaskin tulossa - on hienot tiet ja raviradalle keskitettyä VIPiä, huoltoa ja muuta showmeininkiä”, hehkuttelee Joona Rönkkö Kuopion osakilpailua.


Tuomas ja Joona ajavat alkavan kauden tuttuun tyyliin Jämsästä käsin operoivan Pienami

Motorsportin väreissä. SM-sarjan lisäksi Tuomas ja Joona tullaan näkemään SM-sarjan lisäksi F-cupissa. ”Imatra on pakko jättää Rovaniemen takia väliin. Menee muutoin aikataulu melko

mahdottomaksi, mutta eiköhän sitä jo Jyväskylässä olla F-ryhmäläisellä viivalla”, aikatauluttelee

Tuomas.

Kuopion SM-avauksen jälkeen sarja jatkuu tammi-helmikuun vaihteessa Rovaniemellä Arctic

Lapland Rallilla. ”Tämä on meille uusi tuttavuus. Varmasti mielenkiintoinen seikkailu, mutta niin

erilainen kisa kuin kaikki muut, että vaatii melko erilaista lähestymistä kuin normi SM-osakilpailu.” tuumailevat Keski-Suomen miehet pohjoisen retkestä. Talvikaudella ajetaan vielä kolmas osakilpailu Savonlinnassa maaliskuussa. Kesäkausi starttaa toukokuussa Turussa.


Lisätietoja

Tuomas Huikuri 0400 252854

Joona Rönkkö 045 3257599

14 views0 comments

Comments


© 2024 by PIENAMIMOTORSPORT

bottom of page