

Onnin ja Aleksin kausi päättyi muutaman tunnin etuajassa
Se oli sitten siinä: "Lammi ralli loppu lyhyeen. 2ek pieni virhe ja perä nappasi kiveen. Harmi homma, kun oli vielä hieno reitti edessä ja vauhtiakin vaikutti olevan väliaikojen perusteella."


Tuomas ja Joona SM3 luokan viidensiä kauden päättäneessä Seinäjoen kilpailussa
EP UA oli järjestänyt Seinäjoen ympäristöön varsin onnistuneen kisan – ladonkiertotunnelmista ei ollut puhetta, vaan tiet olivat vauhdikkaita ja vaihtelevia. Ja todella liukkaita. Perjantai-ilta alkoi auringon jo laskiessa ja pimeys, alle kymmenasteinen lämpötila ja laskeutuva kosteus oli melkoisen haastava yhdistelmä Pohjanmaan maaperällä, joka muuttui todella liukkaaksi. Lauantaipäivä oli upea syyspäivä, mutta live-lähetysten haastatteluissa toistui edelleen useamman kuskin


Rantarallista luokan 3.sija Onnille ja Aleksille
"Koskaan ei olla päästy lähteen näin pienellä numerolla liikkeelle mikä näkyi ensimmäisillä pätkillä. Pitoa ei tahtonut millään olla ja ajorytmiä oli vaikea löytää. Muutamia pikku virheitä ja turhia liippejä, mutta liukkaudesta kärsi muutkin kärki autot. Huollon jälkeen saatiin parempi rytmi ja mentiin pitkät pätkät pienillä eroilla kärkeen, mutta sijoitukset pysyivät samana. Viimeiselle pätkälle otettiin sitten napsu pois ja varmalla ajolla 3.sija kotiin. Kausi tulee päätöks




























































