top of page
  • Facebook
  • Instagram
  • YouTube
PIENAMIMOTORSPORT2023.jpg
Ajankohtaista
IMG_1752tausta.jpg

AJANKOHTAISTA

TIIMIESITTELY

3_edited.jpg

Tuomas Huikuri
kuljettaja, AUK Jämsän Äijät

”No, jos on syntynyt ja asunut koko elämänsä näin lähellä Ouninpohjaa, niin eihän tässä ole vaihtoehtoja kuin hypätä ens alkuun tämmösen laitteen rattiin ja jos homma sujuu, niin sitten jotain vähän reippaampaa. Olen jostain viiden vanhasta ajanut crossipyörillä ja pelannut aktiivisesti jääkiekkoa. Ihan ei kroppa noita kestänyt, niin nyt sitten moottoriurheilua neljällä pyörällä. Ja kyllä se jääkiekkokin vielä maittaa kuntoilumuotona.
Nyt on takana noin 20 kisaa ja kokemusta on kertynyt jo jonkun verran. Viime kauden SM-sarjassa oltiin pääosin viiden sakissa. Kausi sitten päättyi Kouvolan kolmanteen sijaan ja junioreiden aluemestaruus pronssi oli koko kauden saldoa. Pienestähän tämä kilpailutoiminta aloitettiin, mutta nyt kun lähdetään ajamaan SM-sarjaa kahden auton voimin ja tiimiin saadaan koko ajan lisää osaamista, niin tulevaisuus vaikuttaa vallan hyvältä! Joonan kanssa lähdemme ajamaan junioreiden SM-sarjaa ja F-cupia, lisäksi pyritään ajamaan mahdollisimman paljon nuottikisoja osaamisen kartuttamiseksi tulevia vuosia varten. ”

Joona Rönkkö

kartanlukija, AUK Jämsän Äijät

 

”Se, että olen nyt tässä ja lähdössä täyttä päätä mukaan ralliin kartturiksi on täysin isäni ja Mikko Hirvosen syytä. Mentiin isän kanssa vuonna 2009 katsomaan Neste Rallia Myhinpäähän. Mikko Hirvonen oli suuri suosikkini jo ennen sitä, mutta se tunnelma, kun Ford Focus kiiti soratiellä ja oma suosikki voitti maailman hienoimman kisan, niin se oli sitten siinä. Ei paluuta. Nyt käynnistyvä kausi on ensimmäinen aktiivisena harrastajana lajin parissa, mutta seurattu ja opiskeltu on sitäkin enemmän. Muutin muutama vuosi sitten Jämsään Kuopiosta, eikä se nyt ainakaan ole liekkiä pienentänyt tätä lajia. Syksyllä, kun Tume sitten soitti, kysyi kiinnostaako lähteä kokeilemaan ja aletiin treenata nuotintekoa ja ylipäänsä kisan läpivientiä kartturin näkökulmasta, niin onhan ollut jo tähän mennessä tosi hienoa päästä nuotittamaan heti uransa alussa maailman hienoimmille ralliteille ja nyt sitten lähdetäänkin jo ajamaan SM-sarjaa ja F-cupia.”

Joona Rönkkö1.JPG
Onni Järvinen1.JPG

Onni Järvinen

kuljettaja, AUK Jämsän Äijät

 

”Oma autourheiluharrastus lähti liikkeelle jossain vuoden 2010 tietämissä, melko pienenä poikana, kun käytiin tutustumassa Jämsän Äijien kalustolla mikroautoiluun. Jokunen vuosi meni mikroautoilun parissa ja sitten oli hiukan taukoa. Viime vuonna sitten lähdin kokeilemaan rallia. Oli melko jännittävää hommaa
lähteä ekaan kisaan. Oma isä oli tukena, toimi valtaosan kisoista kartturina, rakenteli kalustoa ja jakoi osaamistaan. Lopulta sitten voitin R-Rallicupin nuorten sarjan. Alkavalla kaudella lähdetään ajamaan uudella kalustolla nuorten SM-sarjaa ja siinä rinnalla hankkimaan mahdollisimman paljon nuottikisakokemusta. Pienamin MotorSportin kuljettajaksi pääseminen vie tämän homman ihan uudelle tasolle ja tulee varmasti auttamaan roimasti sekä tällä kaudella, että tulevia kausia ajatellen.”

Aleksi Marttila

kartanlukija, AUK Jämsän Äijät

 

”Mäntysen Ville kyseli vuonna 2020, että jos hankin auton, niin lähdetkö kartturin hommiin? Ja sitä mukaan tässä nyt ollaan.  Villen kanssa ajettiin lähes kaksikymmentä kisaa ja viime vuonna Onnin kanssa kokeiltiin pari kisaa.  Nyt kun tämä tilaisuus alkavalla kaudelle tarjoutui, missä on jo melkoinen määrä kisoja ja ajetaan SM-tasolla, niin totta kai tähän piti tarttua.  Sen verta kuitenkin moottoriurheilu on vienyt vuosien saatossa mennessä aikanaan mikroautojen ja nyt ralliautojen tiimoilta.”

Aleksi Marttila1.jpg
4_edited.jpg

Ari Pääkkönen

kartanlukija, AUK Jämsän Äijät

”Elin ihan normaalia, viatonta nuoren miehen elämää siihen
asti, kunnes pääsin nuorena insinööriopiskelijana hommiin
Puuppolaan Mäkisen Tommin Toyota-tiimiin varastomieheksi.
Tästä seurasi parikin asiaa: innostuin sekä ralliautoista, että
hiilikuiturakenteista, joita WRC-autoissa käytettiin. Jonkun
aikaa myöhemmin löysin itseni hommista komposiittien parista
CSI Composite Solutions and Innovations Oy:stä ja nyt ollaankin
sitten jo lähdössä kartturiksi SM-ralliin. Tästä ei taida enää olla
paluuta.”

Marko Järvinen

chief engineer

 

”Ainahan noi pärisevät vehkeet on kiinnostaneet pienestä lähtien ja on tullut ajeltua motskareilla ja kartingautoilla, mutta ensimmäisen kerran tuli ajettua rallia intissä ollessa, kun osallistuin Mänttä 200-ajoon ja sen jälkeen mentiinkin kymmenen vuotta rallihommissa. Sitten tuli melkein pari kymmentä vuotta taukoa, kunnes homma starttasi Onnin kiinnostuksen myötä uudestaan. Nyt roolina enempi opastaa alkuun lajin parissa ja huolehtia tekniikasta. Tämä uusi kuvio, jossa yhdistellään voimia on jo tuonut hommaan lisää resursseja ja uskon, että tällä konseptilla pystytään edistämään jämsäläistä moottoriurheilua paljon paremmin kuin touhuamalla itsekseen omissa nurkissa.”

Marko Järvinen1.JPG
bertta_edited.jpg

Bertta

virallinen varikkokoiruli

 

Tammikuussa 2019 kuului pienessä Kalithean kylässä, Kreikan Akropolikselta lounaaseen, hiljainen vikinä kylmenevässä illassa. Etsinnän jälkeen pensaiden takaa löytyi alle kilon painoinen, viluinen ja nälkäinen koiranpentu, joka oli joutunut eroon emostaan ja sisaruksistaan. Pentu otettiin hoitoon ja eläinlääkärin avustuksella alkoi pennun kuntoutus. Uusi tulokas sai nimen Bertta. Jokunen viikko myöhemmin löytyivät jonkun matkan päästä myös Bertan emo ja sisarukset. Perhe saatettiin yhteen ja emo, joka sai nimen Martta, pääsi hoitamaan jälleen pesuettaan. Martta asuu nykyään Kuopiossa ja sisarukset Tolo ja Asini, jotka saivat nimensä läheisten kaupunkien mukaan, asuvat Siilinjärvellä.

Bertta asuu tätä nykyä Jämsässä ja on tiimin virallinen varikkokoiruli. Joskus saattavat varikolla olla mukana myös Bertan kaverit Lora ja Elsa. Kilttejä ja ystävällisiä otuksia, joita saa tulla tervehtimään!

Tapani Huikuri

manageri

”Ei ole pienintäkään epäselvyyttä, koska retkahdin tähän lajiin ja kenen ansiosta: Mänttä 200-ajo, Kuoreveden kirkkotien ässämutkat kotitalon kohdalla, Hannu Mikkola ja Ford Escort. ”Miten kukaan voi ajaa tuosta noin lujaa?” tuumailin pienenä poikana tienpenkalla. Sen hetken jälkeen on tullut oltua lajissa kiinni vaihtelevalla liekillä aktiivisena seuraajana, järjestelyhommissa ja jokunen kisakin tullut ajettua ja oltua kartturina. Rakennettiinhan me Kytösen Veskun ja Hyvätin Riston kanssa Suomen ensimmäinen F-ryhmän M3 E36 Bemsu. Oikein Vauhdin Maailmassa kirjoittivat. Nyt ajattelin tuoda yrittämisen kautta hankitun osaamiseni motorsportin tiimin pyörittämiseen ja sitä kautta edistää tätä lajia - edelleen vahvasti innoittajana tuo pientä poikaa sykähdyttänyt hetki siellä kotikylän tienpenkalla.”

tapsa_edited_edited.jpg
tiimiesittely

KUVIA

kuvia
302491092_398773285739338_2083416595650893916_n_edited.jpg

YHTEISTYÖKUMPPANIT

Kaudelle 2022 olemme saaneet meille parhaat yhteistyökumppanit, joissa on paljon
yrittäjävetoisuutta ja ihan loistavaa palvelua! Klikkaa yhteistyökumppanin logosta, tutustu tarjontaan ja suuntaa näihin paikkoihin ostoksille! Nämä firmat haluavat tukea rallia, niin vastavuoroisesti meidän rallinystävien varmasti kannattaa suunnata hankinnat näihin firmoihin! 
1tools.png
2tnputki.png
7csi.png
JAK vector.png
dvp valk.png
5ykkösvaraosa.png
8merkkitalli.png
10rempsunmetalli.png
ollin_sora_logo_valk.png
4firststop.png
akuliina.png
euromaster.png
jht.png
12hp.png
11merkkimiehet.png
logistiikka pajukko pysty.png
to rent läpinäkyvä logo.png
himos_edited.png
huoltokaksikko.png
nordica oils.png
seppolan auto.png
retro-osa.png
x1r.png
jl rally parts.png
tj katsastus.png
yhteistyökumppanit

YHTEYSTIEDOT

PIENAMI MOTORSPORT
Pajalantie 20
42100 Jämsä
puh. 040 821 3126
info@pienamimotorsport.fi

 

  • Facebook
  • Instagram
  • YouTube
yhteystiedot

© 2023 by PIENAMIMOTORSPORT

bottom of page