Mikäli seuraajillemme ei ole aiemmin saatettu tietoon, niin kerrottakoon nyt selvyyden vuoksi, että meillä täällä Jämsässä on vähintäinkin Suomen upeimmat rallitiestöt! Sitten meillä on täällä AUK-Jämsän Äijät ry., joka järjestää vain ja ainoastaan hyviä kisoja ja tähän kun lisätään vielä reittijohtajaksi Jussi Pummila, niin kovin paljon enempää ei talvisessa Keski-Suomessa voi F-cupin avauskisalta rallin harrastaja toivoa! Ja kyllähän sitä kiitosta kilpailijoilta sitten tulikin jokaisessa haastattelussa.
Pienami Motorsport oli mukana kisassa kahdella autokunnalla: Tuomas ja Joona, jotka ajavat tänä vuonna SM-sarjan lisäksi F-cupin luokassa 2 sekä SM-sarjaa kiertävät Onni ja Aleksi, jotka ajoivat kotikisassa luokassa 33.

Tuomas ja Joona olivat liikkeellä viime syksynä valmistuneella ST Fiestalla. ”Nuotituksessa jo todettiin, että EK1 on syytä ottaa varman päälle ja kakkosella Vaherissa tullaan sitten niin paljon kuin vehkeistä lähtee. Melko alussa mentiin kuitenkin kakkosella varoitusvilkkuille – hypyn jälkeen pamaus ja vetoakseli poikki. Yritettiin tulla yhdellä vetävällä pyörällä vielä jonkun matkaa, mutta oli semmosta kolinaa, että keskeytettiin, ettei rikota enempää. Hartaasti odotettu kotikisa, hyvä lähtönumero, vaativat tiet, mutta nuottiin todella hyvä luotto ja tiedetään, että tämä auto kulkee hienosti, mutta sitten kärrätäänkin autoa trailerilla tallille. Ei ihan hirveesti naurattanut. Mutta tämmöstä tää välillä on.”, summailee Tuomas liian aikaisin loppunutta kisaa.

Onni ja Aleksi olivat liikkeellä Auriksella ja kohtalaisen isolla lähtönumerolla, mutta tienpohjien ollessa hyvin jäässä ajo kuitenkin oli ihan hauskaa. ”Yllättävän hyvin kestää nuo tiepohjat. Oletus, oli että olosuhde olisi hankalampi. Lopputulos oli hyvä, mutta se olisi voinut olla vähän muutakin. Vaherissa tultiin yksi nypyn ylitys aivan tappisladissa. Just ja just saatiin pelastettua, ettei oltu kaukana hangessa. Sen lisäksi homma meinasi loppua totaalisesti nelosen maalissa. Auto vaan sammui hiukan ennen EKn maalia ja me rullattiin maaliin. Ilmeisesti joku polttoaineen syöttöongelma, kun hetken huilin jälkeen auto käynnistyi ja vitonen tultiin hienosti läpi.”, kertoilee Onni kisatapahtumista. Onnittelut Onnille ja Aleksille luokkavoitosta!
Alun perin suunnitelmissa oli lähteä heti Jämsän kisan jälkeen ajelemaan kohti Rovaniemeä ja Arctic Lapland Ralliin. Tiimi teki kuitenkin pari viikkoa sitten päätöksen, että tänä vuonna ei vielä tähän kisaan lähdetä.
Kiitokset hienosti järjestetystä kisasta AUK Jämsän Äijille, tiimin taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille kauden avauksesta. Helmikuussa ajetaan muutama kisa ajotuntuman säilyttämiseksi ja maaliskuussa sitten jatketaan F-cupia Kangasniemellä ja heti seuraavana viikonloppuna SM-sarjaa Tuurissa.
Comments